torstai 13. joulukuuta 2012
Pelien maailmaa
Tänään tunnilla kuuntelimme Pekko Koskisen luentoa Skypen kautta. Koskinen on Playsignin pelisuunnittelija ja luentomme koski tietenkin itse pelejä. Peliaiheita käsiteltiin laajasti historiasta alkaen ja esimerkiksi teoriaa miten pelit on toteutettu ja mikä niiden idea on. Pelien ideat voivat koostua useasta eri tavasta. Yksi esimerkki tästä on älylliset haasteet, kuten shakki. Käsittelimme myös sosiaalista mediaa ja sitä mikä niissä houkuttelee ja mitkä ovat niiden vahvuudet. Esimerkiksi Facebookin yksi tekijä menestykseen on se, että ihmiset koittavat saada paljon tuttuja ihmisiä Facebookin kautta. Ihan niinkuin se olisi peli, jossa saa pisteitä kavereiden määrän mukaan. Luennolla opimme laajasti pelien taustoista ja kannatti tulla kuuntelemaan!
perjantai 7. joulukuuta 2012
Tunteita ja viinaa
Viime viikonloppuna olin juomassa ja rahaa palo aika paljo ja kyllä itkettää kun rahaa menee.. Miksi pitää olla kaiken niin kallista baarissa? No onneksi sentään join viinaa kunnolla ennenku lähin minnekkään. No muisti meni ja taju lähti ja kai sitä jotenki kämpille selvittiin. Onnellinen loppu. Tänään uudestaan.
Campus-kortti levitykseen !
Viime tunneilla olemme suunnitelleet, miten saisimme opiskelijat ostamaan Campus-kortteja. Nämä kortit nopeuttaisivat oamkin ruokajonoja huomattavasti. Campus-kortilla maksaminen on todella nopeaa jä kätevää. Suunnitelmamme etenee hyvää vauhtia ja toivomme että moni opiskelija käy hommaa kortin ja ei tarvitse odottaa enää puolta tuntia että pääsee syömään :) Lopputunnista käsittelimme tipping point-ilmiötä. Tämä teorian mukaan esimerkiksi ideat leviävät epidemioiden tavoin ja tietyssä pisteessä leviämistä ei voi enää lopettaa. Teoria perustuu kolmeen eri seikkaan, joita ovat harvojen laki, tarttuvuustekijä ja kontenkstin voima. Toivottavasti tästä tekstistä tulee expaa paljo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)